Aava – merenrantanäytelmä
”Ensin ajautui levää suurina riuttoina maihin, sitten alkoi tulla kuolleita kaloja, aallot kohosivat ja meri alkoi nousta. Meren rojua, aavelaivoja, kadonneiden luita ja sitten tietysti nuo, aamun koitteessa kun myrsky hiipui, ne ajautuivat rantaan. Kuolleita merenneitoja.”

”Aava – merenrantanäytelmä” muistuttaa siitä, minkä mieluusti usein unohtaisimme – täydellisestä riippuvuudestamme luonnosta joka meitä ympäröi ja jonka osia olemme. Esitys käsittelee surua, menetystä ja kuolemaa, mutta on toiveikas, ei tosiasioiden väistämisen, vaan nimenomaan niiden kohtaamisen kautta. Esitys puhuu elämänhalusta joka on yksittäistä ihmistä isompi voima ja toivosta, joka välittyy jo ehkäpä siitä, että näistä asioista puhutaan. Mielikuvitus, nauru, elävä musiikki ja laulu ovat esityksessä tärkeässä osassa ja tekevät siitä lohtua ja voimaa tuovan kokemuksen.

Näytelmän sisältöön, muotoon ja toteutukseen ovat vaikuttaneet vahvasti ihmisen valta-aseman kyseenalaistava ekologinen, ja hierarkioita purkava feministinen ajattelu. Mikään ihmisen järjen tai luovuuden tuotos ei ole ikuinen. Kuten luonto, on esityskin jatkuvassa liikkeessä. Se on kudelma, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

80-vuotisjuhlanäytelmän äärellä on hyvä pysähtyä katsomaan tätä hetkeä menneen ja tulevan kohtaamispisteessä. Miten voi luonto jonka ympäröiminä esiinnymme? Missä kunnossa oli Itämeri kahdeksankymmentä vuotta sitten? Entä millaista elämää toivomme meidän jälkeemme tuleville? Voivatko he nauttia teatterista meren rannalla?

ESITYS ON HAUSKA JA KATSOMO ON KATETTU