YLIOPPILASTEATTERIN
NUKKETEATTERIFESTIVAALI
23.-24.10.2021

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Ylioppilasteatterin Nukketeatterifestivaali tuo lokakuussa Ylioppilasteatterin Studiolle kotimaisen nukketeatterin uuden aallon nimiä sekä ohjelmaa koko perheelle.

Lauantaina festivaaleilla nähdään Maija Linturin ohjaama nukketeatteria sekä esitys- ja videotaidetta yhdistelevä teos Hajoaminen, Milla Riskun sanaton soolonaamioteatteriteos Radio Klaara sekä Maiju Tainion ohjaama nykynukketeatterielokuva “Hamilton-manaatin vaikea elämä – Road trip kartalta kaaokseen!”. Sunnuntain ohjelma on suunnattu puolestaan perheen pienimmille ja siitä vastaavat Nukketeatteri Ofelia sekä Nukketeatteri PikkuKulkuri.

Teatterin aulaan avautuu viikonlopun ajaksi lisäksi nukkenäyttely ja kahvio. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Festivaalia tukee Suomen Kulttuurirahasto.

 

 

Ohjemisto

 

Hamilton-manaatin vaikea elämä – Road trip kartalta kaaokseen!

”Luonnon säännötön puoli, sen epäjatkuva ja oikukas puoli on aina ollut tieteelle arvoitus – tai vieläkin pahempaa – painajaisuni.”
(James Gleick: KAAOS, Art House 1989)

Hamilton-manaatin vaikea elämä – Roadtrip kartalta kaaokseen voi olla hauska, mutta ei piristävällä tavalla. Se ui oudoissa, kylmissä vesissä ja hengittää animoidussa materiassa. Se juhlii nimiä pakenevia olentoja, jopa hirviöitä, etääntymistä, hallitsemattomuutta ja tuntemattomia alueita. Teos syntyi matkalla Jäämerelle: huoltoasemien vessoissa, tyhjenevien kylien raiteilla, lumisissa metsissä, virtaavien vesien äärillä, ruuhkassa ja erämaassa. Kaaos kartturinaan teos on hakenut uusia reittejä koko muotoutumisensa ajan. Pandemia-ajan arvaamattomuuden inspiroimana transformaatioita tutkiva nykynukketeatteriesitys loi nahkansa ja transformoitui nykynukketeatterielokuvaksi. Teos seikkailee uteliaana teatterin, elokuvan ja videotaiteen kartoittamattomilla jättömailla ja päästää katsojan ennennäkemättömän lähelle, uppoutumaan sen yksityiskohtiin ja kerrostumiin – näkökulmista, joita näyttämöteoksessa ei voi kokea. Pyörteilevän veden logiikalla virtaava, episodimuotoinen videoruno kysyy: mitä on tuntematon meissä?

Hamilton-manaatin vaikea elämä – Roadtrip kartalta kaaokseen pohjautuu Tommi Parkon runoteokseen Hamilton-manaatin vaikea elämä (Aviador 2019)
Laulun sanat: David Ruelle: Sattuma ja kaaos (Art House 1992, suom. Kimmo Pietiläinen). Elokuva sai ensi-iltansa 29.4.2021 TEHDAS Teatterissa, Turussa. Teosta ovat tukeneet Taiteen Edistämiskeskus, Turun kaupunki, Top-säätiö ja Aura of Puppets

Esiintyjät: Sirpa Järvenpää ja Reetta Moilanen
Ohjaus: Maiju Tainio
Kuvaus: Jussi Virkkumaa ja Jarkko Forsman
Lavastus: Jarkko Forsman
Sävellys ja äänisuunnittelu: Antti-Juhani Manninen
Puku- ja materiaalisuunnittelu: Riikka Mellin
Valosuunnittelu: Jarkko Forsman
Nukke: Maiju Tainio
Äänitys TEHDAS Teatterissa: Heikki J Järvi
Kenttä-äänitys: Jarkko Forsman
Jälkityötuotanto: Jarkko Forsman
Kuvaleikkaus: Jarkko Forsman
Äänileikkaus: Antti-Juhani Manninen
Miksaus ja masterointi: Heikki J Järvi
Värimäärittely: Jussi Virkkumaa
Tuotanto: työryhmä, TEHDAS Teatteri ja Aura of Puppets


 

Milla Risku: Radio Klaara

Klaara Selkonen aikoo esittää yleisölle tanssinumeron. Tämä osoittautuu kuitenkin haasteelliseksi, sillä hänen matkaradionsa on epäkunnossa.

Esityksessä nähtävä naamioteatterihahmo Klaara Selkosen esikuva on Milla Riskun Selkosanomille toteuttamissa kuvituksissa ja sarjakuvissa. Selkosanomat on selkokielinen kaksi kertaa kuukaudessa ilmestyvä ajankohtaislehti, jonka lukijakuntaan lukeutuvat ihmiset, joilla on kognitiivisia vaikeuksia esimerkiksi kehitysvamman tai muistisairauden vuoksi.

Esitys on maksuton ja se esitetään Ylioppilasteatterin sisäänkäynnin edustalla, Kolmen sepän aukiolla lauantaina 23.10. klo 18.00.


 

Hajoaminen

Hajoaminen on välttämätöntä joskin usein näkymätöntä toimintaa. Sen ansiosta emme heti ovesta ulos astuessa haista mätänevien ulosteiden ja kuolleiden eläinten hajua. Ilman jatkuvaa hajoamista millekään uudelle ei ole tilaa syntyä. Ravinteiden kierto keskeytyy, maaperä muuttuu hedelmättömäksi. Biologisen hajoamisen lisäksi ympärillämme on käynnissä myös monia muita, enemmän tai vähemmän näkyviä hajoamisen prosesseja: yhteiskunnallisia, ideologisia, henkilökohtaisia.

Marketta muutti meille eilen. Se kiipeilee narsisseissa ja juo välillä sokerivettä pullon korkista. Ojennan sormeani sitä kohti. Se vastaa tarttumalla kiinni sormenpäästä ensimmäisellä jalkaparillaan, ja kiskoo sitten perässään epäsuhtaisen painavan ruumiinsa. Tunnen kaikkien kuuden jalan liikkeet kutituksena sen edetessä käsivarttani pitkin.

“Hajoamisessa pohdimme erilaisia hajoamisen prosesseja hyönteisten näkökulmasta ja niiden kautta. Se on esitys kärpäsentoukista, kimalaisista, punkeista, kastemadoista sekä erilaisista hajoamisen prosesseista. Se on esitys vallattomista hyönteisistä, sellaisista kuin Marketta. Ne tunkevat kaikkialle: puutarhoihin, kasvimaille, makuuhuoneisiin ja keittiöihin, iholle ja sen alle, joskus jopa suolistoon ja sisäelimiin. Ne eivät antaudu meidän hallintaamme, vaan välinpitämättömyydellään osoittavat naurettavaksi koko hallinnan konseptin. Ehkäpä juuri välinpitämättömyyden ja vallattomuuden takia hyönteisillä on erityistä voimaa haastaa meitä näkemään toisin myös itseämme ja oman paikkamme maailmassa.”
 
Työryhmä
Ohjaus: Maija Linturi
Äänisuunnittelu: Aino Juutilainen
Videosuunnittelu: Olli-Pekka Jauhiainen
Visuaalinen suunnittelu: Sarune Peciukonyte
Esiintyjät: Elina Sarno, Aino Juutilainen, Olli-Pekka Jauhiainen
Tuotanto: Kalteva Co. ja Circus Maximus
 

 

Nukketeatteri Ofelia:
Nimbu-norpan päiväuni

Nimbu on utelias ja rohkea saimaannorppa. Vedenalainen maailma ja kotikallion ohi kiitävät kummalliset otukset pistävät Nimbu-norpan räpylät liikkeelle. Nimbu lähtee seikkailemaan kotivesiä kauemmaksi. Mutta Nimbu eksyy matkallaan ja silloin emoa tulee ikävä. Onneksi on olemassa päiväunet, ne rauhoittavat. Mutta mistä Nimbu näkee unta?

Esitys on lähes sanaton ja se sopii yli 3-vuotiaille.

Käsikirjoitus, nuket, lavastus, ohjaus: Anne Lihavainen
Musiikki ja äänimaailma: Petter Korkman


 

Nukketeatteri PikkuKulkuri:
Leppäkerttu Pilkuton

Leppäkerttu Pilkuton on uudenlainen, interaktiivinen sing along -tyyppinen nukketeatteriesitys, joka pohjautuu Niina Bell’in Leppäkerttu ilman pilkkuja –nimiseen lasten kuvakirjaan.

Esityksen teemana on erilaisuuden kokemus: miksi erilaisuutta vieroksutaan ja kuinka jokainen ihminen on ainutkertainen ja arvokas vammaan, sukupuoleen, rotuun, väriin, kansallisuuteen tai muuhun tekijään katsottuna. Nukketeatterinäytelmä toteutetaan interaktiivisena nukketeatterinäytelmänä. Esitystä varten on sovitettu lapsille tuttuja lauluja ja yleisö voi laulamalla osallistua näytelmän kulkuun. Esitykseen sisältyviä lauluja ovat mm. Hämähämähäkki, Elefanttimarssi ja Täti Monika. Hyönteisten maailmaa tehdään tutuksi, hauskalla ja jännittävällä matkalla tavataan monenlaisia öttiäisiä.

 
 
Esitys sopii parhaiten 2-8 –vuotiaille lapsille ja perheille.
 
Käsikirjoitus, nuket, lavastus ja näyttelijä: Ilpo Mikkonen
Ohjaus ja dramaturgia: Teija Paananen
Äänimaailma ja laulujen sovitus: Salla-Marja Hätinen

Aikataulu

 

lauantai 23.10.

14.00 – 21.00 Nukkenäyttely teatterin aulassa (maksuton)

16.00 Hamilton-manaatin vaikea elämä –
Road trip kartalta kaaokseen! (maksuton)

18.00 Milla Risku: Radio Klaara
(maksuton esitys Kolmen sepän aukiolla)

19.00 Hajoaminen

21.00 Festarijatkot

 

 

sunnuntai 24.10.

12.00 – 17.00 Nukkenäyttely teatterin aulassa (maksuton)

13.00 Nukketeatteri Ofelia: Nimbu-norpan päiväuni

16.00 Nukketeatteri PikkuKulkuri: Leppäkerttu pilkuton

 

Nukkenäyttelyn pystytys:
Maria-Elina Koivula ja Maija Tikka

 

Liput

 

Hajoaminen

PERUSLIPPU 20€

ALENNUSRYHMÄT (alle 7-vuotiaat, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, varus- ja siviilipalvelushenkilöt) 15€

TEATTERIALA / SYTY-TEATTERIEN JÄSENET / HYY:N OPISKELIJAT 10€

 

Sunnuntain lastennäytökset

PERUSLIPPU 12€

ALENNUSRYHMÄT (alle 7-vuotiaat, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, varus- ja siviilipalvelushenkilöt) 8€

TEATTERIALA / SYTY-TEATTERIEN JÄSENET / HYY:N OPISKELIJAT 6€

 

Festariranneke kaikkiin näytöksiin

AIKUISET 35€

ALENNUSRYHMÄT (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, varus- ja siviilipalvelushenkilöt) 25€

 

Festariranneke lastennäytöksiin

AIKUISET 20€

ALENNUSRYHMÄT (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, varus- ja siviilipalvelushenkilöt) 13€

 

 

LAUANTAI

 

Hamilton-manaatin
vaikea elämä
– Road trip kartalta kaaokseen!

 

 

Radio Klaara


 

Hajoaminen


 

SUNNUNTAI

 

Nimbu-norpan päiväuni

 

Leppäkerttu Pilkuton

 

 

 

Saapuminen

Ylioppilasteatterin Studio sijaitsee Vanhan Ylioppilastalon tiloissa osoitteessa Aleksanterinkatu 23, Helsinki. Teatteriin kuljetaan rautaisesta portista, jonka suuaukko on Kolmen sepän aukiolla Stockmannin pääovea vastapäätä. Portin takana on teatterin aulaan johtava portaikko. Kulku rautaportin kautta on esteellinen, esteetön sisäänkäynti löytyy Kaivopihan puolelta osoitteesta Mannerheimintie 3B. Katso lisää kohdasta saavutettavuus.

Saavutettavuus

Ylioppilasteatterin studiota (Aleksanterinkatu 23) lähestytään kokeissa Aleksanterinkadun puolelta rautaportista. Portilta ylös teatteriin on pitkät portaat, joiden välillä on painavat ovet auki pultattuina. Mikäli tarvitset hissiä, ohjeistamme sinut sisään Ylioppilasaukion sisäänkäynnistä. Ilmoitathan tästä erikseen ilmoittautuessasi pääsykokeisiin. Studion tiloissa on sukupuolittamattomat wc-tilat, joissa on pieni kynnys ja erilliset wc-kopit sekä toisessa kopin edessä avoin pisuaari. Vessoihin mahtuu useimpien apuvälineiden kanssa, muttei kaikilla pyörätuoleilla. Studio on matalan kynnyksen takana, ja muuten esteetön.

 
 
 
 
Voit kysyä tarkemmin Ylioppilasteatterin saavutettavuudesta tuottajaltamme: tuottaja@ylioppilasteatteri.fi.
 
 

 

Turvallisempi tila

Noudatamme Ylioppilasteatterilla kaikissa tapahtumissamme turvallisemman tilan periaatteita.
Tutustuthan periaatteisiin tästä linkistä (avautuu uuteen ikkunaan). 

 

Koronasta

Seuraamme jatkuvasti Etelä-Suomen Aluehallintoviraston ja Helsingin kaupungin ohjeistuksia ja päivitämme koronaan liittyvää ohjeistusta, mikäli nykyiset ohjeet muuttuvat.  Kiinnitämme festivaaleilla erityistä huomiota hygieniaan ja tarjoamme seurueille mahdollisuuden säilyttää toisiinsa turvavälin.

Lipun osto
Suosittelemme lippujen ostamista verkkokaupastamme. Otamme paikan päällä vastaan vain korttimaksuja. Lippujen vaihto- ja peruutusoikeus on voimassa vielä ostetun lipun esityspäivänäkin. Peruttuihin esityksiin lippunsa ostaneihin otamme suoraan yhteyttä joko sähköpostitse tai puhelimitse.

Katsomojärjestelyt
Rakennamme katsomon varta vasten ajankohtaiset kapasiteettirajoitukset huomioiden. Katsomo ei ole numeroitu vaan paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Katsojat pääsevät saliin hyvissä ajoin ennen esityksen alkua välttyäksemme ruuhkatilanteilta.

Älä tule teatteriin, jos oireilet.
Jos tulet kipeäksi, altistut koronalle tai olet ollut kontaktissa koronalle altistuneen henkilön kanssa, voit vaihtaa tai palauttaa lippusi ilman kuluja vielä esityspäivänä olemalla yhteydessä (tuottaja@ylioppilasteatteri.fi.) Ota rohkeasti yhteyttä – palvelemme mielellämme!

Kasvomaskit
Suosittelemme aikuisille katsojillemme kasvomaskien käyttöä teatterin sisätiloissa – varauduthan tulemaan paikalle siis oman maskin kanssa. Kaikilla asiakaspalvelijoillamme teatterin aulatiloissa on käytössään suu-nenäsuojus.

Teatterin aula
Käytäthän saapuessasi käsidesiä tai pesethän kätesi wc-tiloissamme. Käsidesiä löytyy lipunmyyntipisteen yhteydestä teatterin aulasta. Otathan kanssakatsojat ja teatterintekijät huomioon pitämällä riittävästi etäisyyttä muihin. Vältäthän voimakkaita hajusteita – ne voivat aiheuttaa muissa katsojissa hengitystieoireita, kuten aivastelua.

Tehostettu siivous ja ilmanvaihto
Aula-, wc- ja esitystilat siivotaan päivittäin ja erityisesti juuri ennen näytöksiä. Huomiota kiinnitämme etenkin kosketuspintoihin, hanoihin ja ovenkahvoihin. Rakennuksen koneellista ilmanvaihtoa on tehostettu ja se on päällä 24/7.