Jalmari Savolainen
Evita Aaltonen
Santra Juoperi
Maija Hartikainen

KOMEETTA

”Upea, räävitön ja koskettava esitys. Esitys huokui ammatillista osaamista, intohimoa, ja suurta panosta jokaiselta osa-alueelta. Ensi-illan jälkeen jäi iso hinku päästä näkemään tätä ammattitaitoista ryhmää heti uudelleen. Uskomatonta nähdä jotain näin räjäyttävää settiä Ylioppilasteatterilla.”

Komeetta oli ensimmäinen näkemäni esitys viimeisen puolen vuoden jälkeen. Esitys muistutti minua siitä, miksi rakastan teatteria. Esitystä katsellessa olo oli etuoikeutettu. Lava oli niin täynnä karismaa, voimaa ja herkkyyttä, että tunsin pakahtuvani. Komeetta on taitavasti kirjoitettu ja se palkitsee katsojansa. Se on kaunis esitys. Se repii sydäntä.”

Rakastin tätä esitystä. Näyttelijöiden välinen lavakemia oli niin säkenöivää että huhheijjakkaa ja mikä heittäytyminen!!! Haluan nähdä todellakin vielä uudestaan!”

Esitys meni tunteisiin. Se oli voimakas ja teksti oli taitavasti kirjoitettua, hahmot olivat uskottavia ja samastuttavia.”

Esitys on Ylioppilasteatterin Off-produktio.

Kristiinan päivät kuluvat kuin unessa. Hänen avopuolisoaan Santeria taas vaivaa vauhtisokeus. Santeri on näyttelijä, kuten on myös hänen esikoisensa, Nikita, joka työskentelee samassa kaupunginteatterissa yhdessä isänsä kanssa. Perheen kuopus, Aino, taas etsii itseään oman elämänsä kaatopaikalta vapauduttuaan vastikään sairaalasta epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen. Kun sisarukset saapuvat papan omistamalle vanhalle kesähuvilalle viettämään ”laadukasta perheaikaa” yhdessä isänsä ja äitipuolen kanssa, vanhat kaunat purkautuvat esiin odottamattomalla tavalla.

”Tässä perheessä osataan paremmin kaivaa ylös kuolleita kuin istuttaa eläviä.”

Eero Leichnerin kirjoittama uutuusnäytelmä Komeetta on kuvaus eripuraisen perheen uupuneista ja itseinhoon verhoutuneista henkilöistä, jotka puhuvat ja humaltuvat kuin täyttääkseen omaa tyhjyydentuntoansa. Se on kertomus henkilökohtaisesta maailmanlopusta, välirikosta sekä kaiken määrittävän intohimoammatin nousuista ja laskuista. Esitys kysyy, millaista on elämä romahduksen jälkeen: kuinka kuolla ja syntyä uudestaan eilisen tuhkasta.

Visuaalisesti näyttävässä ja näyttelijäntyöllisesti vetovoimaisessa esityksessä tärkeämpää ei ole se, mitä sanotaan, vaan mitä jätetään sanomatta.

Esityksissä noudatetaan viranomaisen sekä Suomen Teatterit ry:n julkaisemia poikkeusajan esittämisohjeistuksia. Katsomossa noudatetaan turvavälejä.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Eero Leichner
Lavastus: Monica Väre
Pukusuunnittelu: Havina Jäntti
Valo- ja videosuunnittelu: Perttu Lähdesmäki
Äänisuunnittelu: Timo Metsäpeura
Markkinointi ja kuvat: Kreeta Kallio
Videot: Kreeta Kallio
Rooleissa Evita Aaltonen, Maija Hartikainen, Santra Juoperi ja Jalmari Savolainen.​

Ensi-ilta 17.7.2020 klo 19.00 Ylioppilasteatterin Studiossa  

Muut esitykset: 

Ti 21.7. / Ke 22.7. / To 23.7. / La 25.7. / Su 26.7. klo 15 / Ma 27.7. / La 1.8. / Su 2.8. klo 15 / Ma 3.8. / To 6.8. / La 8.8. / Su 9.8. klo 15   

Kaikki esitykset alkavat klo 19, ellei toisin mainita. 

Esityksen kesto on n. 2,5 h.

Ovet avataan 60 min ennen esityksen alkua.

Meillä käy vain käteinen.

Käsiohjelma: https://komeetta.webnode.fi/ 

Liput:

Kannatuslippu 25 €
Aikuinen 15 €
Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- sekä siviilipalvelushenkilöt 10 €*
Teatteriala 8 €*

Sisäänkäynti:

Ylioppilasteatterin Studio Aleksanterinkatu 23 (Kolmen sepän aukiolta).
Esteetön sisäänkäynti Ylioppilasaukiolta, Mannerheimintie 3B.
Ilmoita tarpeesta lipunmyyntiin samana iltana numeroon: 045 672 9718

 

*Alennusliput:

Alennuslippuun ovat oikeutettuja opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- sekä siviilipalvelushenkilöt sekä vähävaraiset 10€.

Ostaessasi syötä alennuskoodi KOMEETTA1 ostotapahtuman yhteydessä ilmestyvään alennuskoodikenttään.

Alennusliput ammattilaisille ja HYY-n opiskeijoille 8€ alennuskoodilla KOMEETTA2.