
VIIHDEPAUKUT:
Meidän ylevä köyhyytemme
Ylioppilasteatterin taiteellinen vastaava Ossi Koskelainen toteuttaa yhdessä Oksasenkatu 11 -kuvataiteilijakollektiivin sekä uusien ylioppilasteatterilaisten kanssa köyhyyden muotoja tutkivan esitysinstallaation.
Nykytaiteen ja nykyteatterin keinoilla operoivassa teoksessa työryhmä haastaa yleisönsä pelaamaan esiintyijien kanssa draamallista peliä. Kokijat syventyvät joko kerjäläisyyden tai varkauden teemaan ja saavat tilaisuuden maksimoida ammattioppaiden avulla kilpailukykynsä kahdessa tunnissa. Pelin dramaturgia on saanut vaikutteita Bertolt Brechtin Kolmen pennin oopperasta. Esitysinstallaation voi kokea myös vierestä seuraten, osallistumatta aktiivisesti peliin.
VIIHDEPAUKUISTA
Turtuneet tuntemukset väkivallasta ja viihteestä tulevat raikkaalla tavalla haastetuiksi, kun Ylioppilasteatteri ottaa nämä teemat käsittelyynsä syyskaudella 2011.
Neljä eri esitystä sisältävä Viihdepaukut -esityssarja levittäytyy teatterin omiin tiloihin, Helsingin kaduille sekä töölöläiseen nykytaidegalleriaan.
Luvassa on rakkaudellista väkivaltaa valmiiksi pureskeltujen olemisen tapojen sijaan.
Ylioppilasteatteri herättää henkiin viihtymisen lumon.