VIERAILU

Valeliittoteoria-kollektiivi: Singulariteetti

19.-20.4.2024

Viisi toisilleen tuttua kaverusta löytävät metsästä oudon eläimen kallon. Vaikka kallo on heille ennestään tuntematon, se herättää monissa heistä pelkoa ja outoja aavistuksia. Kuin kohtaaminen ei olisikaan ensimmäinen.

Pelko ei ole turha. Kallo ei ole kuolleen eläimen jäänne, vaan olento, joka kertoo kaiken sisälleen piilotetun. Tahtomattaan kaverukset joutuvat osaksi häiriintynyttä satukuvaelmaa, jossa heidän kokemansa nöyryytys, häpeä ja viha saavat pääroolituksen.

Tarinoiden edetessä hämärtyy, mikä on totta, mikä tarinaa? Tuntevatko he edes toisiaan? Ovatko he todellisessa maailmassa, vai päätyneet kaikki paikaan, josta valokaan ei pakene?

Singulariteetti on kokeellinen teatterinäytös, joka kuljettaa tarinaansa ilmapiirien, kertomusten, liikkeen ja äänimaalimojen välityksellä. Se tuo hämärtyneen todellisuuden ja arkipäiväisen pelon osaksi yhtä esityskokemusta.

 

 

Työryhmä

Näyttelijät:
Tobias Holmberg
Anni Lahtinen
Sylvia Ropponen
Veera Ruuskanen
Fyodor Räisänen

Ohjaus ja dramatisointi:
Sylvia Ropponen
Tobias Holmberg

Käsikirjoitus: 
Anni Granroth

Juliste:
Heta Louhimo

Valot:
Laura Tyyskä

Äänet:
Teemu Soini

Promokuvat:
Kari Huotari
Valtteri Luukkonen

Tuottajat:
Tobias Holmberg
Anni Granroth

Markkinointi:
Sylvia Ropponen
Tobias Holmberg

 

Esityksen arvioitu kesto on 1,5h. Kesto tarkentuu myöhemmin.

 

 

 

Näytökset 

pe 19.4. klo 19
la 20.4. klo 15 & klo 19

 

 

Liput 5€

Syty ry:n jäsenet ilmaiseksi.

Lippuvaraukset sähköpostiin: valeliittoteoria@gmail.com
Sähköpostista tarkemmat maksuohjeet, muista ilmoittaa Syty- jäsenyys sähköpostiviestissä!

 

 

Ylioppilasteatterin Studio Aleksanterinkatu 23, Helsinki

 

Turvallisempi tila

Noudatamme Ylioppilasteatterilla kaikissa tapahtumissamme turvallisemman tilan periaatteita. Tutustuthan periaatteisiin tästä linkistä (avautuu uuteen ikkunaan).

 

 

 

 

Saapuminen

Teatterin pääsisäänkäynti on rautainen portti Kolmen sepän aukiolla (Aleksanterinkatu 23). Portin edustalla on esityspäivinä opastekyltti. Teatteri sijaitsee portaikon ylimmässä kerroksessa. Ylioppilasteatterilla ei ole parkkipaikkaa. Suosittelemme katsojia saapumaan paikalle julkisilla kulkuvälineillä.

 

 

 

Saavutettavuus

Ylioppilasteatterin Studio on valitettavasti esteellinen tila. Tilassa ei myöskään ole induktiosilmukkaa tai esteetöntä vessaa.

SISÄÄNKÄYNNIT
Ylioppilasteatterille on kaksi sisäänkäyntiä: esteellinen pääsisäänkäynti Kolmen sepän aukiolla (Aleksanterinkatu 23) sekä hissillinen sisäänkäynti Kaivopihan puolella osoitteessa Mannerheimintie 3B (Unicafen oikealla puolella syvennyksessä oleva rappukäytävä). Kaivopihan puoleinen sisäänkäynti on hissillinen, ja saavutettava esimerkiksi kävelykepin kanssa liikkuvalle. Studion eteiseen johtavan korkean kynnyksen ja kääntymistä varten liian kapean käytävän takia Studioon ei valitettavasti pääse osalla manuaali- tai sähköpyörätuoleista. Saapuminen pyörätuolilla on kuitenkin joissakin tapauksissa järjestettävissä avustajan kanssa. Kysythän asiasta lisätietoja sähköpostitse: tuottaja@ylioppilasteatteri.fi.

Hissillinen sisäänkäynti Kaivopihalla: Sisäänkäynnille oven ulkopuolelle tuodaan ennen esitystä esitysjuliste telineessä. Ulko-ovelle johtavat ulkoportaat, sekä n. 20 m:n päässä luiska. Rappukäytävässä on hissi (4 krs.), joka johtaa teatterille. Teatterin sisäoven kynnys on korkea.

Esteellinen pääsisäänkäynti Kolmen sepän patsaalla: Sisäänkäynnille oven ulkopuolelle tuodaan ennen esitystä esitysjuliste telineessä. Teatterille on kolmen kerroksen verran porrasnousua. Jokaisen nousun kohdalla on käsijohde vaihtelevin puolin. Matkalla ylös on kaksi väliovea, joissa on kynnykset. Ilmoitathan lipun ostamisen yhteydessä, mikäli tarvitset pyörätuolipaikan ja jos mukanasi tulee avustaja.  Avustaja pääsee näytökseen ilmaiseksi. Avustaja- ja opaskoirat ovat tottakai tervetulleita Ylioppilasteatterille. Mahdollisesta saapumisaikataulusta ja järjestelyistä voi olla hyvä sopia etukäteen lippuvarauksen yhteydessä, sillä Kaivopihan puoleinen hissillinen sisäänkäynti ei ole yleisessä käytössä ja sisäovi saattaa olla lukossa.

TILASSA LIIKKUMINEN, WC, JA PYÖRÄTUOLIPAIKAT
Teatterin aulan käytävät ovat kapeita ja aulan kaikkiin osiin liikkuminen esimerksi pyörätuolilla ei valitettavasti ole mahdollista. Kulku Kaivopihan ovesta teatterin aulaan ja aulasta Studion pyörätuolipaikoille sisältää kaksi kynnystä. Teatterin WC-tilat ovat valitettavasti esteelliset. Teatteria lähimmät esteettömät WC-tilat löytyvät Stockmann-tavaratalon 8, 4, –2A -kerroksista osoitteesta Aleksanterinkatu 52. Tavaratalon kerrosopasteen löydät tästä. Stockmann on esityspäivisin avoinna ennen esityksen alkua.

KUULOVAMMAISET KATSOJAT
Ylioppilasteatterilla ei ole käytössä induktiosilmukkaa. Mikäli mukanasi tulee kirjoitus-, kuvailu- tai viittomakielen tulkki, ilmoitathan asiasta sähköpostitse ostettuasi lipun, niin voimme esitellä tilamme tulkeille etukäteen. Tulkin on lisäksi mahdollista tulla katsomaan esitys maksutta etukäteen tulkkaukseen valmistautumista varten.

PARKKEERAUS Ylioppilasteatterilla ei ole omia autopaikkoja. Lähin esteetön pysäköintipaikka on Q-park Stockmannin pysäköintilaitos. Esteettömiä parkkiruutuja on 12 kpl, 1 kpl jokaisessa kerroksessa jokaisen hissin (4kpl) luona. Stockmannin pääovilta on Ylioppilasteatterin Kaivopihan puoleiselle sisäänkäynnille n. 50 m:n matka.

(Q-park Stockmann tarjoaa liikuntarajoitteisille 3 tuntia maksutonta pysäköintiaikaa. Etuun oikeuttavan kertaluonteisen pysäköintilipun saa vammaisen pysäköintiluvan näyttämällä Stockmannin tavaratalon neuvonnasta (1. kerros), kanta-asiakaspalvelusta tai palvelupisteestä (8. kerros) sekä Stockmann Q-Parkin P1-tason palvelupisteestä.) Olethan saavutettavuuteen liittyvissä kysymyksissä yhteydessä tuottajaan: tuottaja@ylioppilasteatteri.fi