Ylioppilasteatteri on vapaa teatteriyhteisö, joka on tehnyt kyseenalaista taidetta jo vuodesta 1926. Ammattijohtoisuuden ja korkeatasoisen taiteellisen toiminnan kautta Ylioppilasteatteri on vakiinnuttanut paikkansa koko Suomen teatterikentän vaikuttavana taideinstituutiona.  Ylioppilasteatterissa luodaan omaehtoista esittävää taidetta uteliaalle katsojalle. Ylioppilasteatterin arvot ovat yhteisöllisyys, moniäänisyys ja taiteen itseisarvon puolustaminen.

Esitysten näyttämöinä toimivat Studio Helsingin keskustassa sekä Mustikkamaan kesäteatteri.

TAITEELLISET VASTAAVAT 2023-2026

Anna Kankila ja Ronja Louhivuori

 

”Pehmeet arvot ja kova meininki”

Ylioppilasteatteri työllistää taiteelliset vastaavat, jotka johtavat teatteria yhteistyössä jäsenistöstä koostuvan hallituksen kanssa. Taiteellinen vastaava valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Ylioppilasteatterin taiteellisina vastaavina 2023-2026 toimivat Anna Kankila ja Ronja Louhivuori.

Anna Kankila on valmistunut näyttelijäksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta ja on työskennellyt laajasti teatteri-, esitys-, ääni-, ja elokuvataiteen kentällä. Hän on syventynyt erityisesti immersiivisiin ja muutoin perinteistä yleisösuhdetta haastaviin esityksiin. 

“Nauttivaa näyttelijää on ihaninta katsoa. Minulle nautinto näyttelijänä syntyy siitä, kun tunnen itseni vapaaksi. Vapaus taas siitä, kun pystyn ymmärtämään ja vahvistamaan projektin teoreettisia ja poliittisia tarkoituksia. Nautinto ja vapaus ovat jo itsessään radikaaleja asioita kapitalismin kurituksesssa. Teknisillä taidoilla tai virtuoottisuudella on minulle harvoin sellaista merkitystä, kuin sillä, että näyttelijä ajattelee syvästi ja seuraa omaa intuitiotaan. Eniten innostun siitä, jos esiintyjä onnistuu yllättämään minut jollain aivan epäloogisella ja typerällä asialla.

 

Olen todella ihmisihminen, ja teatterin tekemisessä parasta onkin, että siinä lyödään monta päätä ja sydäntä yhteen. Ylioppilasteatterissa yhteisöllä on suuri merkitys, mutta se ei tarkoita, että yksilö täytyisi häivyttää. Taiteellisena vastaavana minulle tuntuu tärkeältä nähdä jäsenten henkilökohtaiset prosessit ja tukea heitä niissä samalla, kun taistelemme yhdessä oikeudenmukaisemman ja lempeämmän maailman puolesta.”

Ronja Louhivuori on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta valmistunut dramaturgi ja esitystaiteilija. Dramaturgin töiden lisäksi Louhivuori on toiminut esittävien taiteiden kentällä muun muassa käsikirjoittajana, ohjaajana, esiintyjänä ja pukusuunnittelijana. Louhivuoren työskentelylle ominaista on esitystaiteen, teatterin ja drag-taiteen keinojen yhdistäminen, aihe- ja prosessilähtöisyys sekä lainaaminen, varastaminen ja päällekirjoittaminen.

Taiteessa ja elämässä kiinnostaa tällä hetkellä muun muassa autonomia, leikki, halu ja kujeilu, sekä yhteisen voiman ja resilienssin kasvattaminen. Tykkään toisaalta kaikenlaisesta mauttomasta, hölmöstä, yliampuvasta ja sentimentaalisesta, ja toisaalta hienovireisistä, hitaista ja herkistä jutuista – parhaimmillaan taiteessa nämä laadut kai jollakin tapaa yhdistyvät.

 

Esitys on minulle aina ehdotus – mitä jos – ja samalla tuon ehdotuksen harjoittelemista, sillä leikkimistä, maailman aktiivista luomista ja muovaamista. Näen Ylioppilasteatterissa ja sen jäsenissä täysin ainutkertaista taiteellista, poliittista ja yhteisöllistä potentiaalia – se on paikka jossa voi jatkuvasti kyseenalaistaa ja rikkoa totunnaisia tekemisen ja ajattelun tapoja, kokeilla, leikkiä, etsiä, eksyä, kurottaa yhdessä kohti mahdollisia ja mahdottomia todellisuuksia. Uskon että taiteellisesti kunnianhimoista, provosoivaa ja tinkimätöntä taidetta voi tehdä myös lempeästi, pehmeästi, sekä yleisön että tekijöiden hyvinvointia ja rajoja kunnioittaen.”

Kankila ja Louhivuori ovat ystävystyneet ja alkaneet tehdä teatteria yhdessä jo lukioikäisinä. Heidän taiteelleen ominaista on poliittisten teemojen ja välittömän, aistimellisen, ruumiillisen ja henkilökohtaisen todellisuuden käsittely rinnakkain. Kankilan ja Louhivuoren kaudella Ylioppilasteatterin toiminnassa painottuvat prosessilähtöiset työskentelyn tavat, immersiivisen ja osallistavan esityksen työkalut, esitystaiteen ja teatterin perinteiden yhdistely – sekä vapaus, nautinto, ilo, yhteisöllisyys, kohtuuttomuus ja kurittomuus.

STUDIOTEATTERI

Aleksanterinkatu 23

Ylioppilasteatterin päänäyttämö sijaitsee keskellä Helsinkiä Vanhalla ylioppilastalolla. Studion tilat ovat olleet Ylioppilasteatterin käytössä vuodesta 1978 asti.

Teatterin pääsisäänkäynti on rautaportista Kolmen sepän aukiolta. Teatteri sijaitsee portaikon ylimmässä kerroksessa. Studion katsomo on numeroimaton ja katsomon paikkamäärä on esityskohtainen.

SAAVUTETTAVUUS

Ylioppilasteatterin Studio on valitettavasti esteellinen tila. Tilassa ei myöskään ole induktiosilmukkaa tai esteetöntä vessaa.

Kahdesta sisäänkäynnistämme Kaivopihan puoleinen on kuitenkin hissillinen, ja studio on saavutettava esimerkiksi kävelykepin kanssa liikkuvalle. Studion eteiseen johtavan korkean kynnyksen ja kääntymistä varten liian kapean käytävän takia Studioon ei valitettavasti pääse osalla manuaali- tai sähköpyörätuoleista. Saapuminen pyörätuolilla on kuitenkin joissakin tapauksissa järjestettävissä avustajan kanssa. Kysythän asiasta lisätietoja sähköpostitse: tuottaja@ylioppilasteatteri.fi.

Ylioppilasteatterille on kaksi sisäänkäyntiä: esteellinen pääsisäänkäynti Kolmen sepän aukiolla sekä hissillinen sisäänkäynti Kaivopihan puolella osoitteessa Mannerheimintie 3B (Unicafen oikealla puolella syvennyksessä oleva rappukäytävä).

Hissillinen sisäänkäynti Kaivopihalla: Sisäänkäynnille oven ulkopuolelle tuodaan ennen esitystä esitysjuliste telineessä. Ulko-ovelle johtavat ulkoportaat, sekä n. 20 m:n päässä luiska. Rappukäytävässä on hissi (4 krs.), joka johtaa teatterille. Teatterin sisäoven kynnys on korkea.

Esteellinen pääsisäänkäynti Kolmen sepän patsaalla: Sisäänkäynnille oven ulkopuolelle tuodaan ennen esitystä esitysjuliste telineessä. Teatterille on kolmen kerroksen verran porrasnousua. Jokaisen nousun kohdalla on käsijohde vaihtelevin puolin. Matkalla ylös on kaksi väliovea, joissa on kynnykset.

Ilmoitathan lippuvarausta tehdessäsi, mikäli tarvitset pyörätuolipaikan ja jos mukanasi tulee avustaja.  Avustaja pääsee näytökseen ilmaiseksi. Avustaja- ja opaskoirat ovat tottakai tervetulleita Ylioppilasteatterille. Mahdollisesta saapumisaikataulusta ja järjestelyistä voi olla hyvä sopia etukäteen lippuvarauksen yhteydessä, sillä Kaivopihan puoleinen hissillinen sisäänkäynti ei ole yleisessä käytössä ja sisäovi saattaa olla lukossa.

Ylioppilasteatterilla ei ole käytössä induktiosilmukkaa. Mikäli mukanasi tulee kirjoitus-, kuvailu- tai viittomakielen tulkki, ilmoitathan asiasta sähköpostitse ostettuasi lipun, niin voimme esitellä tilamme tulkeille etukäteen.

Ylioppilasteatterilla ei ole omia autopaikkoja. Lähin esteetön pysäköintipaikka on Q-park Stockmannin pysäköintilaitos. Esteettömiä parkkiruutuja on 12 kpl, 1 kpl jokaisessa kerroksessa jokaisen hissin (4kpl) luona. Stockmannin pääovilta on Ylioppilasteatterin Kaivopihan puoleiselle sisäänkäynnille n. 50 m:n matka.

(Q-park Stockmann tarjoaa liikuntarajoitteisille 3 tuntia maksutonta pysäköintiaikaa. Etuun oikeuttavan kertaluonteisen pysäköintilipun saa vammaisen pysäköintiluvan näyttämällä Stockmannin tavaratalon neuvonnasta (1. kerros), kanta-asiakaspalvelusta tai palvelupisteestä (8. kerros) sekä Stockmann Q-Parkin P1-tason palvelupisteestä.)

Olethan saavutettavuuteen liittyvissä kysymyksissä yhteydessä tuottajaan: tuottaja@ylioppilasteatteri.fi

STUDIOTEATTERI

KESÄTEATTERI

Mustikkamaankuja 1

Ylioppilasteatterin kesäteatterinäyttämö sijaitsee Kulosaaren eteläpuolella Mustikkamaan sydämessä. Ylioppilasteatteri on tehnyt kesäteatteria Mustikkamaalla vuodesta 1984 alkaen.

Kesäteatterissa on katettu katsomo sekä vilttejä sateen tai viileän sään yllättäessä. Kesäteatterin katsomo on numeroimaton.

KULKUYHTEYDET

Saapumisinfo / Mustikkamaankuja 1

Metrolla/Pyörällä
Kulosaaren metroasemalta on noin 1,3 kilometriä kävelymatkaa kesäteatterille. Lisäksi Kalasamasta pääsee uutta Isoisän siltaa pitkin kätevästi esim. keskustasta pyörällä tullessa.

Bussilla
Paikalle pääsee bussilla numero 16, joka kulkee Rautatientorilta Korkeasaareen, poistumispysäkki on Mustikkamaa. Bussipysäkiltä kesäteatterille on matkaa noin 100 metriä.

Autolla

Alueen lähellä on maksuttomia parkkipaikkoja. Parkkialueelta kesäteatterille on matkaa noin 200 metriä. Kannustamme saapumaan paikalle julkisilla kulkuvälineillä.

SAAVUTETTAVUUS

 

Kesäteatterin katsomoon on esteetön kulku tasaista hiekkatietä pitkin. Voit pyytää tarkemmat ohjeet esteettömästä reitistä kesäteatterin lipunmyyntitiskiltä.

Hiekkatietä lukuun ottamatta alueen maasto on epätasaista.

Ilmoitathan lippuvarausta tehdessäsi, mikäli tarvitset pyörätuolipaikan ja jos mukanasi tulee avustaja.

Avustaja pääsee näytökseen ilmaiseksi.

Alueella on esteetön WC.

MUSTIKKAMAAN KESÄTEATTERI

JÄSENET

Ylioppilasteatterin jäsenistö on teatterin voimavara ja jäsenkokous sen ylin päättävä elin. Jäsenkokous järjestetään joka toinen viikko, poikkeuksia lukuun ottamatta. Jokaisella jäsenellä on kokouksissa äänioikeus. Jäseniä teatterissa on tällä hetkellä noin 230, joista aktiivisesti teatterissa toimivia vajaa puolet.

Suurmestari eli talon vanhin jäsen lyö vuosittain neljä vuotta yhtäjaksoisesti talossa palvelleet ja nuhteettomasti työpalveluvelvollisuutensa hoitaneet jäsenet Ylioppilasteatterin ritareiksi. Ritarilla ei ole talkoovelvoitetta, jonka lisäksi Ritarius tuo kunniaa ja mainetta vuorokauden jokaisena tuntina. Kymmenen yhtäjaksoista vuotta Ylioppilasteatterissa toimineelle jäsenelle myönnetään kunniajäsenen arvo, jolloin työpalvelu- sekä talkoovelvollisuus poistuu ja jäsen voi ilman velvoitteita nauttia teatterin antoisasta ilmapiiristä.

Mikäli olet kiinnostunut roolittamaan Ylioppilasteatterin näyttelijöitä produktioosi, ole yhteydessä info@ylioppilasteatteri.fi

Jäsenet ja sisäänpääsyvuosi
Aaltonen Kirsi 1988
Ahola Iina 2010
Ahonen Johanna 2012
Aitonurmi  Mirka 2004
Alkhatib Youssef Asad 2018
Almenoksa Elias 2018

Anjala Mirva 2005
Autio Antti 2009
Avikainen Elisa 2014
von Bagh Juhana 2001
Björkman Hannu-Pekka 1992
Björn Melina 2008
Bolz Tiina 1991
Bäckström Kai 2006
Böhm Anna 2013
Chu Phuong 2008
Edvards Vita 2016
Erista Geoffrey 2011
Eränkö Timo
Eskola Oskari 2021
Eskola Suvi 2004
Estola Anna 2016
Franck Karoliina 2000
Gassot Marc 1996
Gullichsen, nyk. Ouramo Hanna 2007
Haapiainen Karlo 2014
Haapkylä Minna 1992
Haarla Seidi 2004
Haasanen Jonni 2014
Hakkarainen Kaisa 1993
Halinen Titta 1988
Hallikainen Miina 2018
Hallikainen Niko 2016
Hallikainen Perttu 1991
Halonen Valtteri 2015
Halttunen Jori
Harjula Sami 2017
Harjuniemi Minna 1989
Hartikainen Maija 2019
Haukka Juhani 2004
Havu Tiia 2017
Heikkilä Henna 2020
Heikkinen Juha 2006
Heikkinen Vesa 2004
Heino Arto 1988
Heinonen Iida-Maria 2005
Heinänen Petra 2012
Heinikainen Mette 2018
Heiskanen Henriikka 2018
Helenius Roosa 2018
Helle Christopher 2016
Helne Onerva 2017
Herva Heikki 1995

Hietanen Noora 2016
Hilska Ville 2015
Hirvensalo Piia 1995
Hokkanen Samuli 2017
Holkko Aleksi 2008
Holländer Henna 2013
Holm Miikka 2019
Hopf Erkki 1983
Huczkowski Mona 2017
Hurme Essi 1996
Hurme Juha 1994
Hyvönen Inkeri 2014
Härkönen Mitro 2006
Härkönen Ville 1998
Ilonen Melisa 2019
Iitti Hanna 2000
Ikola-Heiska Nelli 2007
Jaaranen Matti
Jama Oona 2019
Johansson Emma 2019
Jokelin Liila 2012
Jumppanen Katariina 2007
Juolahti Jukka 1971
Jussila Sini 2020
Juusela Nelli 2019
Juvonen Valtteri 2020
Jäppinen Lotta 2014
Kalavainen Veikka 2015
Kallinen Aune 2005
Kallio Kreeta 2019
Kanerva Elina 2020
Kankkunen Iiris 2016
Kantinkoski Elena 2016
Karjalainen Natalia 2020
Karjalainen Saara 2011
Karkkonen Mikael 2017
Karppelin Ilona 2020
Karppinen Niina 2014
Karvonen Anna E. 2007
Katz Robert 2014
Kaya Deniz 2017
Kemppainen Suvi 2008
Kemppinen Olga 2005
Keskitalo Roosa 2007
Kettunen Katriina 2011
Kietäväinen Pauliina 2017
Kiiskinen Tapio
Kiljunen Jaakko 2002
Kilkku Elina 1996
Kinnarinen Reetta 2020
Kinnunen Niina 1991
Kinnunen Vincent 2020
Kivinen Aarni 1990
Klintrup Anna-Maria 1987
Koivistoinen Harri 1994
Koivukoski Reetta 2016
Kokko Tuomas 2007
Kokkomäki Jenni 1999
Kolehmainen Eero-Pekka 1980
Kolehmainen Elina 1983
Kolehmainen Inari 2020
Kollberg Oliver 2013
Konsti Veera 2017
Konttila Verena 2019
Kontula Lauri 2000
Koponen Minna 2017
Kopsala Veera 2014
Kopteff Mari 2010
Korhonen Ilmo 2016
Korja Venla 2004
Korpijaakko Johannes 1996
Korpiranta Ona 2015
Korrensalo Sampo 2015
Koskinen Reetta 2011
Kosola Essi 2011
Kotkavaara Verna 2020
Kovalainen Roope 2021
Krohn Frida 2017
Krook Li 2018
Kuikka Milla 2015
Kuittinen Sonja 2010
Kujala Nea 2017
Kumpulainen Helinä 2014
Kuusamo Juho 2014
Kuusisto Leena 2017
Kärki Pietari 2014
Laaksola Hennariikka 2008
Laaksonen Tero 2006
Lahdenmäki Ella 2009
Lahdenperä Sidi 1998
Laiho Marius 2014
Laine Kiia 2012
Laine Mikko 2014
Lairikko Christian 2020
Lairikko Sonja 2019
Laisi Iiris 2019
Laitinen Lotte 2018
Laitinen Oona 2018
Lalli Heidi 2021
Lampi Joonas 2011
Lampinen Inna 2015
Lamppu Sandra 2014
Lankoski Jussi 2009
Lantto Katariina 2007
Lapinkoski Veera 2012
Laukkanen Jonna 2001
Laukkanen Suvi 2020
Laurén Axel 2009
Lehikoinen Joonas 2015
Lehmuskallio Alma 2001
Lehto Isa-Eerika 1997
Lehto Samuli 2002
Leichner Eero 2018
Leijavuori Tuukka 2015
Lelouch Ksenia 2017
Liesaho Jan
Logrén Kaisa-Liisa 1994
Lundán Kaisa 2017
Luoto Joona 2019
Luukkainen Elisa 2016
Luukkanen Meri 2020
Luukko Mika 2021
Lång Minea 2016
Lähdesmäki Perttu 2014
Löytty Rita 2021
Manelius Linda 2021
Manninen Jukka 1985
Maijala Inka 2020
Maristo Marjut 2004
Markkanen Paula 2017
Martela, nyk. Tiilikainen Iida 2016
Matikainen Miili 2015
Mattila Emma 2017
Melasniemi Elli 2020
Metsi Sanna-Mari 2013
Metsäpeura Riikka 2013
Metsäpeura Timo 2014
Miettinen Elisa 2008
Miettinen Saana 2020
Mikkola Elina 2010
Mikkola Elle 2014
Moberg Jan 1996
Moilanen Tommi 2015
Muhonen Ville 2009
Muinonen Maija 2005
Murtomaa Laura 2000
Mustanoja Isla 2016
Myllylä Martina 2006
Myllyntaus Marjukka 2011
Mäkelä Konsta 1982
Mäkelä Maria 2012
Mäki-Filppula Henna 2017
Mäkinen Suvi 2021
Mäkäläinen Jarmo 1979
Mänttäri Jyrki 1992
Mäntynen Annukka 2019
Määttä Mia 2021
Nahkuri Sari-Anne 2015
Nevaluoma Taimi 2015
Neves Joel 2007
Niemi Anssi 2013
Nieminen Teemu 2017
Nikulainen Harri
Nimell Anne 2002
Nousiainen Heikki 2017
Nurmiranta Saku 2010
Nyman Pasi 1995
Ojala Ronja-Maaria 2009
Ojanen Aino 2006
Ojanen Anni 2000
Okkonen Helena 2013
Oksanen Taisto 1985
Olsonen Atte 2011
Omaheimo Raisa 1995
Orava Topi 2012
Orava Vili 2014
Osman Jasir 2017
Oupornikova Alexandra 2018
Paavola Satu 1990
Pajunen Jalmari 2018
Pakarinen Tuulia 1994
Pakkanen Julia 2018
Palillo Sofia 2013
Palmgren Ilana 2016
Partanen Henna 2012
Patinen Pauli 2014
Patjas Topi 2010
Pelto Mikael 2016
Penttinen Miina 2015
Pere Maria 2003
Pilli Otto 2015
Pitkämäki Anna 1995
Poutanen Panu 2008
Priklopil Lukas 2004
Puhakainen Joel 2000
Puolanto Jouko 1986
Puura Kaisla 2017
Puurtinen Sirja 2010
Pääkkö Vili 2017
Raitala Aatu 2001
Raitolehto Tommi 1987
Raittila Inkeri 2017
Rajala Niko 2002
Ramadani Saban 2015
Ranta Lauri 2015
Rasimus Milka 2016
Rauhalammi Iida 2010
Regwan Judith 2015
Repola Jaakko 2013
Riikonen Niklas 2012
Rinne Aliisa 2014
Riuttala Sirpa
Roininen Sohvi 2011
Romppainen Tiina 2021
Rosendahl Anna 2005
Rosi Clarissa 2021
Ruippo Päivi
Rupponen Salla-Maaria 2011
Rusanen Monica 2015
Rämö Sanna  2006
Räsänen Santeri 2017
Räty Tero 1997
Saarela Hilkka 2016
Saarela Joni 1999
Saariaho Mare 1977
Saariaho Tapio 1973
Sainio Maaria 2020
Salonen Elias 2016
Siikaranta Sulo 2021
Siivonen Felix 2018
Siljander Susanna 1988
Sillanpää Niina 2000
Simola Netta 2021
Silvennoinen Tommi 1996
Simola Aino 2014
Sippola Miira 1998
Sirola Kiira 2009
Slotte Joel 2018
Smeds Sofia 2016
Smolander Esa-Matti 2015
Sormunen Saga 2017
Stenbäck Freia 2010
Strandel Rasmus 2015
Suhonen Anna 2015
Suonperä Miika 2017
Susimäki Julius 2014
Suzuki Ari 2001
Taipale Petri 2001
Tammi Lauri 2003
Tapper Veera 2014
Tarvainen Antti 2003
Tiihonen Ville 1999
Tikka Maija 2020
Timonen Juuso 2016
Tissari Milla 2017
Tiusanen Velma 2021
Toiviainen Miska 1998
Tolvanen Laura 2013
Torniainen Titus 2016
Touray Kheba 2018
Tulikorpi Tuomas 2003
Tuomi Vilma 2016
Tuominen Miikka 2001
Tuomisalo Mimma 2017
Tuovila Emilia 2010
Töyry Teija 1988
Ukkonen Selina 2019
Urrio Leena 2004
Uuranmäki Arttu 2012
Vaarala Krista 2011
Vainiola Joonas 2016
Vesala Soile 2019
Valtonen Anssi 1988
Varis Ulla 2002
Vehkanen Marja 2007
Vehmersuo Sami 1998
Vihersaari Fanni 2021
Viitanen Maria 2021
Viljamaa Edit 2021
Vilkkula Kimi 2006
Vodzogbe Senna 2016
Vuorikoski Ville 2020
Wahlsten Ari 1984
Weissenfelt Carita 2010
Ylinampa Juho 2010
Ådahl Mariika 1999